Yhteystietojen siirtäminen uuteen puhelimeen
Halvinliittymä. fi noudattaa tiukkaa sisältöpolitiikkaa. Kaikki tiedot tarkistetaan aina ennen julkaisua ja sen jälkeen tasaisin väliajoin. Liittymien hinnat pyritään tarkistamaan päivittäin uusien hinnanmuutosten varalta. Tämä kirjoitus saattaa sisältää viittauksia yhteistyökumppaneidemme tuotteisiin tai palveluihin.
Monet uuden puhelimen hankkijat ajattelevat, että yhteystietojen siirtäminen puhelimeen veisi paljon aikaa. Kuitenkin siirtäminen tapahtuu nopeasti, mutta joskus eteen voi tulla hankalia ongelmia, jota ei välttämättä osaa heti ratkaista. Kerromme tässä oppaassa miten siirrät yhteystiedot helposti iPhonesta, Samsung-laitteesta sekä muista Android-puhelimista uuteen laitteeseen.
Yhteystietojen siirtäminen on tärkein vaihe uuden laitteen käyttöönotossa
Uuden puhelimen ostamisen jälkeen ensimmäisenä vaiheena tulee siirtää yhteystiedot uuteen puhelimeen, sillä kukaan ei varmastikkaan jaksa alkaa näpyttelemään ja tallentamaan jokaista numeroa yksitellen. Yhteystietojen siirtäminen uuteen puhelimeen voi olla monelle välttämätöntä, esimerkiksi tärkeiden työnumeroiden tai muiden tarvittavien yhteystietojen takia.
Yhteystietojen siirtäminen automaattisesti on paljon nopeampaa kuin se, että alkaisi näpyttämään jokaisen yhteystiedon yksitellen. Kun yhteystiedot on siirretty uuteen puhelimeen, niin kannattaa vielä käydä jokainen numero läpi ja poistaa ylimääräiset. Erillaisilla pilvitallennusratkaisuilla ja muilla vastaavilla sovelluksilla yhteystietojen siirtäminen on paljon sujuvampaa sekä nopeampaa.
Tilanteessa jossa vaihdetaan operaattoria ja saadaan uusi SIM-kortti, niin yhteystietoja ei tarvitse siirtää, sillä uudet puhelimet eivät tallenna yhteystietoja SIM-kortille. Kirjoitimme tähän oppaaseen nopeat ohjet yhteystietojen sekä muiden sovelluksien siirtämiseen iPhonesta toiseen iPhoneen, Android puhelimien välillä sekä käyttöjärjestelmien kesken.
Katso myös: Miten voit ladata WhatsAppin puhelimeesi
Yhteystietojen siirtäminen iPhone
Yhteystietojen, erillaisien sovelluksien sekä muun tärkeän sisällön siirtäminen vanhasta iPhonesta uuteen iPhoneen on helppoa sekä nopeaa. Jos olet ostanut uuden iPhonen, etkä tiedä miten saat siirrettyä kaiken tärkeän datan uuteen, niin lue ohjeet alapuolelta.
Ohjeet yhteystietojen siirtäminen iPhonesta uuteen iPhoneen:
- Liitä puhelin langattomaan verkkoon – Kun olet saanut yhdistettyä puhelimen toimivaan verkkoon, niin siirry puhelimen asetuksiin – (oma nimi) – iGloud – iGloud-varmuuskopiot. Jos käytössäsi on vielä vanhempi iPhone-versio niin siirry Asetukset – iGloud – Varmuuskopiot. Muista tarkistaa, että iGloud varmuuskopiointi on päällä, tämän jälkeen klikkaa kohtaa varmuuskopioi nyt. Anna puhelimen rauhassa tehdä varmuuskopiointi.
- Aseta SIM-kortti – Laita SIM-kortti uuteen iPhoneen ja avaa puhelin.
- Yhdistä puhelin langattomaan verkkoon – Yhdistämisen jälkeen kirjaudu iGloud-tilille omilla Apple ID- tunnuksilla sekä salasanalla. Valitse tarvittava varmuuskopio puhelimen sitä pyytäessä.
- Yhteystiedot siirretään uuteen iPhoneen – Yhteystietojen lisäksi kaikki sovellukset siirretään myös iPhoneen. Ennen kuin sovellukset siirretään, pitää ensin kirjautua iTunes- tai App Store- kauppaan Apple ID-tunnuksilla, jolla olet suorittanut sovelluksien oston.
- Odota siirtoa – Siirron jälkeen voit myös kopioida vanhassa puhelimessa olleet valokuvat, musiikit sekä muun tarvittavan sisällön uuteen iPhoneen.
Yhteystietojen siirtäminen Android
Samsung, Sony, Huawei, Motorola sekä muiden kuin iPhonen puhelimien käyttöjärjestelmänä toimii Android. iPhone puhelimien lisäksi myös Android-käyttöjärjestelmän omaavien puhelimiin yhteystietojen siirtäminen käy vaivattomasti.
Monet Android-puhelimet sisältävät valmiiksi kätevän sovelluksen jonka avulla yhteystietojen siirtäminen on nopeaa. Jos käytössäsi on tämä kyseinen sovellus, käynnistyy se automaattisesti, kun käynnistät puhelimen ensimmäistä kertaa. Seuraa näytölle ilmestyviä ohjeita.
Jos sovellus ei käynnisty automaattisesti, siirtotapa riippuu puhelimen valmistajasta. Siirron voi suorittaa Android-puhelimesta toiseen myös Google-tilin avulla. Tässä toiminnossa sinun tulee käyttää samaa tiliä, jota olet käyttänyt sovelluksien lataamiseen Google Play-kaupasta. Ennen siirron tekemistä muista tarkistaa, että vanhassa puhelimessa oleva sisältö on varmuuskopioitu Google-tilille.
Yhteystietojen siirtäminen Samsung
Jos käytössäsi oleva puhelin on Samsung, on sinun mahdollista siirtää yhteystiedot sekä muu sisältö helposti Smart Switch sovelluksella, jonka voit ladata Google Play-kaupasta. Tämän sovelluksen avulla on mahdollista siirtää yhteystiedot myös iPhonesta Samsung-puhelimiin. Halutessasi voit päättää asennatko Smart Switch-sovelluksen joko vanhaan tai uuteen puhelimeen.
Kun olet asentanut kyseisen sovelluksen kopioi valokuvat, musiikit, videot sekä kalenterin joko langattoman verkkoyhteyden avulla tai vaihteohtoisesti verkkokaapelilla. Myös sovellukset kopioituvat automaattisesti uuteen laitteeseen kun vaihdat vanhasta Android-puhelimesta uuteen.
Yhteystietojen siirtäminen Huawei
Uudemmissa Huawei-puhelimissa on valmiina Phone Clone-sovellus yhteystietojen sekä muun tärkeän sisällön siirtämistä varten. Siirry asetuksiin ja paina edistyneet asetukset, tämän jälkeen klikkaa tuonti/vienti kohtaa sekä valitse kohta tuo toisesta puhelimesta ja valitse vanha puhelimesi käyttöjärjestelmä. Tämän jälkeen asenna vanhaan puhelimeesi Phone Clone-sovellus sekä avaa kyseinen sovellus ja paina lähetä.
Jos käytössäsi on ollut Android-puhelin kamera käynnistyy automaattisesti, tämän jälkeen osoita kameraa kohti uutta Huawei näytöä. Puhelimet muodostavat laiteparin keskenään. Valitse sisältö jonka haluat siirtää ja paina lähetä.
Jos vanha puhelimesi on iPhone ja haluat siirtää tietoja siitä uuteen Huawei-puhelimeen, niin liitä Huawei-puhelin uuteen langattomaan verkkoon. Liitä iPhone siirtymällä valikkoon asetukset – Wi-Fi – Huawei-verkon salasana – liity. Valitse haluamasi kopioitava sisältö ja klikkaa lähetä.
Yhteystietojen siirtäminen Sony
Sonyn puhelimissa yhteystietojen sekä muun sisällön siirtäminen tapahtuu helposti Xperia Tranfer-sovelluksen avulla. Kyseinen sovellus toimii samalla tavalla kuin äsken mainittu Samsungin sovellus sekä sitä voi käyttää tietojen siirämisessä myös Android- että iPhone-puhelimissa.
Yhteystietojen siirtäminen Motorola
Motorola-puhelimissa siirtäminen onnistuu Motorola Migrate-sovelluksella. Sovellus tulee asentaa vanhaan sekä uuteen puhelimeen ja molempien puhelimen pitää olla yhdistettynä samaan langattomaan verkkoon. Kyseinen sovellus kopioi toisesta Android-puhelimesta yhteystiedot, valokuvat sekä viestit ja iPhonesta se siirtää kalenterit sekä yhteystiedot.
Yhteystietojen siirtäminen Androidin ja iphonen välillä
Kun tarkoituksena on siirtää yhteystiedot ja muu sisältö Android-puhelimesta iPhoneen, niin toimi seuraavien ohjeiden mukaisesti.
- Lataa Google Play-kaupasta Move to iOS-sovellus Android-puhelimeen – Asennuksen jälkeen avaa sovellus ja valitse haluamasi sisältö minkä haluat kopioida. Sovelluksen avulla pystytään siirtämään yhteystiedot, valokuvat, videot, musiikki sekä muu sisältö kunhan iPhonessa on riittävästi tallennustilaa näihin toimintoihin.
- Käynnistä iPhone – Käynnistyksen jälkeen paina siirry Androidista kun se ilmestyy näytölle käyttöönoton yhteydessä. Avaa kyseinen sovellus Android-puhelimesta ja siirry eteenpäin kohdasta jatka. Lue tarkasti käyttöehdot ja hyväksy ne, jonka jälkeen paina seuraava.
- Klikkaa iPhonen näytöltä jatka – Kun olet klikannut jatka-kohtaa, näytölle ilmestyy koodi, joka tulee antaa Android-puhelimeen. Toiminnon jälkeen voit valita haluamasi siirrettävän sisällön ja klikkaa seuraava. Anna molempien puhelimien rauhassa saattaa siirto loppuun, kunnes iPhonen latauspalkki on lopussa.
- Klikkaa Android-puhelimessa valmis – Tämän jälkeen siirry iPhoneen ja viimeistele uuden Iphonen käyttöönotto.
Puhelimen tietojen siirto tietokoneella
Halutessasi voit myös siirtää puhelimen tiedot tietokoneen avulla. Tuo kuvat puhelimesta käyttämällä puhelimen latauskaapelia tähän toimintoon. Kuvien tuomiseen puhelimesta tietokoneelle tarvitaan vain puhelimen mukana tullutta usb-kaapelia. Yhdistä kaapelin toinen pää tietokoneen usb-liitäntään ja toinen pää puhelimeen. Tämän jälkeen puhelin sekä tietokone kysyvät mitä haluat tehdä.
Salli puhelimesta tiedostojen siirto, tämän jälkeen Windowsin työpöydälle ilmestyy ilmoitus, josta voit valita kohdan ”valitse toiminto tälle laitteelle” ja avaa kyseinen laite tiedostojen katseluun sekä tarkastele niitä. Avaa tietokoneelta puhelimen tallennustila sekä kansio DCIM. Puhelimesta riippuen DCIM-kansion sisällä voi olla useita alikansioita. Useimmissa puhelimissa kuvat ovat kansiossa camera.
Kuvien kopioiminen onnistuu helposti kansiosta tietokoneelle vetämällä sekä pudottamalla.